Työn luovuus on perinteisesti lokeroitu vain tietyn tyyppisten tekemisten ja ammattien ominaispiirteeksi ja erityisoikeudeksi. Luovuutta ajatellaan salaperäisenä ja mystisenä asiana josta pääasiassa taiteilijat ammentavat voimansa. Tosiasiassa luovuus on läsnä kaikkialla ja kaikkien työssä, se ei ole vain harvojen etuoikeus. Jokainen joka työtehtävissään ratkoo ongelmia, kohtaa ihmisiä tai kehittää asioita, tarvitsee luovuutta onnistuakseen. Metsäfasilitoinnilla mahdollistetaan luovuuden lisääminen ajatteluun ja tätä kautta itse työhön sekä luodaan edellytyksiä paremmille työskentelyolosuhteille myös metsässä vietetyn ajan ulkopuolella.
Luovuus asuu metsässä. Luonnon tarjoamassa ympäristössä ja metsäfasilitoinnin avulla toteutetussa työskentelyssä, autetaan ihmisiä näkemään työnsä toisenlaisessa perspektiivissä ja tuomaan siihen uusia näkökulmia.
Metsässä tapahtuva työ on vapaa turhien rajoitteiden kahleista. Työskentely metsässä antaa sijaa luovuudelle: metsässä töiden tekeminen on uudenlaista, inspiroivaa, läsnäolevaa ja täynnä kohtaamisia – niin itsensä kuin muidenkin kanssa. Metsässä ajattelu on vapaampaa ja raikkaampaa. Metsä luo merkityksellisyyttä tekemiseen.
Metsä on meidän jokaisen muusa
Luovuudessa on loppujen lopuksi kyse hyvin pragmaattisista asioista – sen olemassaolo omassa työssä tulee tunnistaa ja sille tulee järjestää tilaa.
Luovuus ei vaadi erityislahjoja mutta olosuhteita se edellyttää. Sille on löydettävä aika ja paikka. Luovuus löytyy meistä jokaisesta kun se on ymmärretty oikein ja sille annetaan mahdollisuus. Fasilitoidun prosessin avulla jokainen voi helposti löytää oman itsensä ja työnsä luovuuden.
Luovuutta on sekin että opimme tunnistamaan tilanteet ja ympäristöt mikä millekin tekemiselle parhaiten sopii. Metsässä ei ole mahdollista toteuttaa kaikkea työtä, mutta jos tarkoitus on suunnitella uutta, kehittää asioita, ylläpitää monipuolisia näkemyksiä tai parantaa yhteistyötä, metsässä tapahtuva työ voi luoda kokonaisuuteen merkittävää lisäarvoa.
#metsäfasilitointi #työnluovuus #työskentelyolosuhteet #merkityksellisyys #lisäarvo #tietotyö #ongelmanratkaisu #luovuus #ulkonatöissä #toimistoluonnossa #toimistometsässä
Lue, mitä metsäfasilitointipäivänä tehdään.
