Kuuntelen vakavana pitkän asiantuntevan selostuksen oudon nimisistä sammaleista, niiden elintavoista ja -ympäristöstä. Vasta lopussa hersyvä nauru kertoo, että kaikki on keksitty. Koodarit ja projektipäälliköt palaavat biologin roolista omiin saappaisiinsa. He ovat heittäytyneet täysillä leikkiin, esittäneet sammalta sekä sammalten tutkijaa ja samalla tehtävän aikana tarkastelleet oman työnsä kulmakiviä uudella tavalla. Hyvä tunnelma tarttuu minuun ja seuraa tulevaan päivään.
Me olemme olleet koko koko lajievoluutiomme 99,9-prosenttisesti luonnossa. Savannilla kehittyneet aivomme ja fysiologiamme ovat täysin sopeutuneet ulkona luonnossa elämiseen. Luonto on lajityypillinen elinympäristömme. Metsässä ja muissa luonnon ympäristöissä työskentely toimii, koska silloin olemme fyysisesti ja emotionaalisesti rentoutuneempia ja pääsemme flow-tilaan.
Metsässä työskentelyn takana on biofilia-hypoteesi. Stressi lievittyy ja ihminen elpyy, koska meillä on osin tiedostamaton sisäinen emotionaalinen side muihin eläviin organismeihin. Luonnon rauhoittavat ominaisuudet auttoivat esivanhempiamme palauttamaan mielentyyneyden, ajattelun selkeyden, empatian ja toivon. Samat biologiset prosessit toimivat yhä.
Moderni elämäntapa, kaupunki elinympäristönä ja etätyö kuormittavat
Moderni, urbaani ja digitaalinen maailma ei sovi ihanteellisimmalla tavalla aivojen havainto- ja kognitiojärjestelmiin.
Aivomme ja aistimme reagoivat voimakkaasti sisäsyntyisesti luonnossa oleviin ärsykkeisiin. Säikähdämme esimerkiksi käärmeen muotoa ja kuviota, kovia ääniä tai veden varaan joutumista. Jatkuva ei-tietoinen tarkkaavaisuus on evoluution kannalta järkeenkäypää. Myös nukkuvien ja horroksessa olevien eläimien täytyy pystyä reagoimaan vaaroihin.
Kaupunkiympäristössä ja modernissa työelämässä signaaleja – ääniä, vaatimuksia ja kiirettä – on paljon ja reagoimme niihin lajityypillisen voimakkaasti. Evoluution meihin luoma suojamekanismi on urbaanissa ja digitaalisessa ympäristössä jatkuvasti päällä. Mutta suojamekanismi on tarkoitettu selviytymiseen ei jatkuvaan päällä oloon. Kohdistettu tai vapaaehtoinen tarkkaavaisuus on rajallinen resurssi. Kun se lopahtaa, teemme virheitä ja meistä tulee ärtyisiä. Lisäksi tehtävästä toiseen hyppiminen polttaa etuotsalohkon kuorelta ja aivojen muilta osilta kallisarvoista happea ja glukoosia.
Työ- ja elämäntapamme pitävät siis parasympaatista hermostoa jatkuvasti aktiivisena. Ihmisaivot reagoivat voimakkaasti tähän sosiaaliseen ja emotionaaliseen stressiin. Olennaista ei ole kuitenkaan stressin syy, vaaan kyky toipua siitä. Metsässä työskentelyn tehokkuus perustuu siihen, että kehomme ja mielemme siirtyvät lepotilaan.
Metsä rentouttaa ja rentoutuneena työskentelemme luovemmin
Luonnonympäristö tarjoaa aivoille vähemmän virikkeitä, kun ruutuajan, päätelaitteiden, digitaalisen äänimaailman ja pirstaloituneen ajankäytön kuormittama kaupunki- ja työympäristömme.
Kun valinnanvaraa on vähemmän, käsittelemme tehokkaammin oleellisia asioita. Ei olekaan ihme, että tuntuu mukavalta katsella perhosia, veden liikettä tai pilviä. Siihenkin kuluu aivojen varantoja, mutta ne ovat eri resursseja. Tämä on yksi ydinsyy, miksi tutkijat uskovat luonnon lisäävän kykyämme ajatella ja toimia luovasti luonnossa. Tarkkaavaisuutemme saa luonnossa lepoa ja voimme silloin paremmin keskittyä olennaiseen – myös tietotyön kontekstissa.
Tutkimusten mukaan luonnonympäristöt tekevät meistä terveempiä, luovempia, empaattisempia, valmiimpia yhteyteen maailmaan ja toistemme kanssa.
Neurotieteen löydöksissä on huomattu, että osa ihmisaivoista aistii ympäristön merkkejä tiedostamatta. Ihmisten hermosto on rakentunut resonoimaan tiettyjen luontoperäisten asioiden kanssa. Aistit kalibroituvat uudelleen, näkeminen ja havaitseminen muuttuvat.
- Näköaivokuori toimii lajityypillisesti kohdatessaan sellaisia yleisempiä luonnon piirteitä, joiden rinnalla lajimme on kehittynyt: vesipisarat, puiden lehdet, pilvet, aallot. Stressin väheneminen liittyy suoraan fysiologiseen vastaanottavuuteemme, joka ilmenee kun silmän frktaalit kohtaavat katselemansa fraktaalikuvion.
- Hiljaiset luonnonäänet laskevat sykettä ja laskevat kortisolitasoa. Sykevälivaihtelu (HRV) kertoo mitatusti fysiologisesta stressistä. Iso vaihteluväli on hyvä asia. Luonnon äänistä erityisesti tuuli ja vesi ja linnut rauhoittavat valtaosan ihmisistä.
- Kiireetön metsässsä samoilu laski koehenkilöiden kortisolitasoja 12 % enemmän kuin kaupungissa samoilu. Sympaattisen hermoston aktiivisuus laski 7 %, verenpaine 1,4 % ja sydämensyke 6 %
- Kokeessa osoitettiin, että koehenkilöiden valkosolujen määrä oli lisääntynyt 40 % ja taso pysyi koholla 7 päivää, kun koehenkilöt olivat kävelivät kolmena peräkkäisenä aamuna useamman tunnin. Selityksenä olivat puut ja puista haihtuvat aromaattiset aineet
- Aivot pysyvät kärryillä noin neljästä asiasta samaan aikaan. Priorisoimme asioiden tärkeyttä inhibitiokyvyn, eli ehkäisyn, avulla. Suurin osa aivojen yhteyksistä on ehkäiseviä. Aivot suodattavat ja lakkaavat kuuntelemasta, jotta voisimme keskittyä olennaiseen.
- Havaintojen valikoivan tarkkaavaisuuden ja ehkäisemisen yhdistelmän avulla ihmiset pystyvät korkeamman tason ajatteluun, kuten luovaan ongelmanratkaisuun, tavoitteellisuuteen, suunnitelmallisuuteen ja useamman asian tekemiseen samanaikaisesti.
Metsäfasilitoiduissa työpajoissa – metsäkokouksissa – huomaamme jo parin tunnin aikana, että luovuus herää, ihmiset rentoutuvat ja kommunikoivat läsnäolevammin. Hiljaisemmatkin innostuvat pohtimaan asioita ääneen. Ihmiset vaikuttavat ulospäin hyväntuulisilta, rauhallisilta ja keskittyneiltä.
Tietotyö on ajattelua. Se on luovaa ongelmanratkaisua. Joissakin työvaiheissa emme tarvitse työhön päätelaitteita tai post-it-lappuja, vaan yhdessä toimimista luonnossa rentoutuneena ja tavoitteellisesti.
Lähde: Luonnon vaikutukset, Williams, florence, 2017
#metsäfasilitointi #luonnonvaikutukset #luonnonterveysvaikutukset #tietotyö #ongelmanratkaisu #luovuus #ulkonatöissä #toimistoluonnossa #toimistometsässä #muisti #muistijälki #tarkkaavaisuus #reflektio
Lue, mitä metsäfasilitoinnissa tai metsäkokouksissa tehdään.
